PIENEMMÄN PUOLELLA – ehdolla TOK vaaleissa 133.

Yksinään ei saa mitään aikaiseksi, mutta yksikin voi vaikuttaa.

Olen Hämeessä syntynyt ja Varsinais-Suomeen kotiutunut äiti, mummu ja maatilan emäntä. Politiikassa toimin aidolla sydämen palolla, määrätietoisuudella ja rohkeudella. Rahalla on tällä hetkellä liian suuri rooli yhteiskunnassamme. Sen rinnalle tarvitsemme myös arvot.

Olen ehdolla huhtikuussa 2024 järjestettävissä Turun Osuuskaupan osuuskauppavaaleissa numerolla 133. Lue vaalikoneen vastaukseni täältä. Toivon, että julkisista palveluista saataisiin toimivat ja riittävän vahvat. Ne luovat pysyvyyttä ja turvallisuutta kansalaisiin. Yksityiset palveluntuottajat voisivat täydentää tarvittaessa esim. erikoisaloja. Hyvinvointialue päättää neuvolasta, ikäihmisten palveluasumisesta, hammaslääkäristä, psykologista, sosiaaliturvasta, omaishoidosta, kotisairaanhoidosta, fysioterapiasta, ensihoidosta, mielenterveyspalveluista, palo- ja pelastustoimesta sekä paljon muusta. Siksi on tärkeää, että äänestät, jos haluat, että peruspalvelut löytyvät mahdollisimman läheltä ja riittävän nopeasti.

Olen ollut useamman kauden Härkätien kuntayhtymän hallituksessa, jossa pääsin päättämään perustason terveydenhoidosta. Sairaanhoitopiirin valtuuston varapuheenjohtajana pääsin seuraamaan erikoissairaanhoidon ydintä hallituspöydässä. Sairaanhoitopiirin tarkastuslautakunnan varapuheenjohtajana seurasin valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumista. Ensihoidon ja päivystyksen liikelaitoksen varajäsenenä pääsin tutustumaan mm. ensihoitoon ja päivystykseen sekä pelastustasopäätöksiin. Viimeiset kahdeksan vuotta olen ollut lähipalvelulautakunnassa, joka on Loimaan, Salon ja Vakka-Suomen sairaaloiden yhteinen lautakunta. Varhaisen tuen ja puuttumisen mallit tuovat inhimillisyyttä sekä vähentävät kärsimystä ja taloudellisia kustannuksia pitkällä tähtäimellä. Ennaltaehkäisy pitää saada kulkemaan kunnan ja soten hyvinvointialueen punaisena lankana. Unohtamatta kolmatta sektoria.

Uskon, että minut tunnetaan rohkeana, toimeliaana, inhimillisenä ja oikeudenmukaisena päättäjänä. Otan kantaa asioihin, enkä jää seuraamaan sivusta, kun jokin asia kaipaa korjaamista.

 

Lue alta, mitä ystävä, kokouspöydissä istuneet, naapurit ja lapset ovat Minnasta kertoneet.

Marja-Leena BranderStigMarja-Liisa kertoo ystävästään MinnastaMarttiLapset kertovat, millainen äiti Minna onNaapurit Eeva ja Mika Anttila kertovat Minnasta

    VAALIVIDEO

     

    Youtube Video